Aamulla hipsuttelimme taas reippaina töihin ja tuttuun tapaan päivä alkoi kahvittelulla. Tämän päivän ohjaajani, Sandy, kertoi että tänään tulisi olemaan hieman kiireinen päivä, sillä talossa tapahtuisi paljon asioita. Ajattelin mielessäni että hyvä homma, sillä pari edellistä päivää oli kulunut kuitenkin osin katsellessa paikkoja jne. Omat työpäviät suomessa ovat kuitenkin työntäyteisiä joten tuntuu hassulta olla tekemättä mitään. Noin puolen tunnin(!) kahvittelun jälkeen hipsimmekin sitten aamupuuhiin. Hyvin nopeasti kävi ilmi että meillä on hieman erilaiset käsitykset kiireestä ja ohjaajani pudistellessa välillä päätään ”kaikesta työmäärästä” , ajattelin mielessäni että tervetuloa vaan suomeen kokeilemaan. En halua valittaa tai kuulostaa siltä että en viihtyisi, työrytmi täällä on vaan niin erilainen kuin meillä joten se vaatii paljon totuttelua.
Loppujen lopuksi ”kiireinen aamu” tarkoittikin sitten sitä, että hoidimme 3 asukkaan kanssa aamutoimet. Ilmeisesti kiireistä hommasta teki se että yksi asukkaista oli menossa toimintaterapeutin järjestämään maalauskerhoon ja hänen piti olla valmiina klo 10. Eli siis klo 8-10 välillä hoidimme 3 asukkaan aamutoimet ja siinä se. Noh, maassa maan tavalla joten eikun kahvitauolle 😀
Istuskelimme kahvihuoneessa ja yhtäkkiä huomasin että imleisesti meillä olikin meneillään jonkin sortin osastotunti tms(toki olisi ollut ihan mukavaa että minullekkin olisi kerrottu niin olisin voinut esimerkiksi mennä muualle syömään rahkaani ja päästää vaikkapa esimiehen istumaan pöydän ääreen :P). Kohteliaasti yritin vain istua hiljaa ja antaa kollegojen käydä työasioita läpi omalla kielellään, mutta kun huomasin puheen kääntyvän minuun, oli minun pakko avata suuni ja pyytää heitä puhumaan englantia edes silloin kun he puhuvat minua koskevista asioista. Muutaman anteeksipyytävän sanan jälkeen puhe kuitenkin kääntyi jälleen hollanniksi ja ajattelin mielessäni että on heidän menetyksensä jos eivät uskaltaudu puhumaan englantia.
Kahvitauon jälkeen alkoikin sitten lounaan valmistelu. Tänään menimme hiukan myöhemmin syömään, joten pääsin avustamaan asukkaiden ruokailussa. Syötin erästä engalntia puhuvaa asukasta ja ruokailun jälkeen ohjaajani kertoi että edellisenä iltana tämä asukas oli kysellyt milloin tulen taas töihin ja muutenkin hän oli kertonut että oli viihtynyt seurassani. Minulle on mukavaa kun on edes yksi asukas jonka kanssa voi puhua englantia. Itseasiassa kun aamulla hoidimme ko rouvaa ja ohjaajani alkoi puhumaan hollantia niin rouva tokaisi vain että kun Jonna on paikalla niin SINUNKIN pitää puhua englanti. Mukava rouva ja varmasti hänelle (ja muullekkin porukalla)mukavaa kun on jotain arjesta poikkeavaa ja hän saa hieman ”erityiskohtelua”. Ja toki oli mukava saada positiivista palautella. Välillä tuntuu että koko persoonallisuuteni on kadonnut kun en pysty ottamaan osaa keskusteluihin ja ”heittämään läppää” samalla tavalla kuin kotona.
Kun olimme itsekin käyneet syömässä, eli siis joskus hieman ennen kahta, kello tuntui pysähtyvän. Ei yksinkertaisesti ollut mitään järkevää tekemistä. Hengailimme asukkaiden kanssa päiväsalissa mutta koska minulla ei ole yhteistä kieltä heidän kanssaan niin en oikein saa mitään irti tuollaisesta oleilusta. Yritin jututtaa kollegoja ja huomasin että silloin kun pääsen heidän kanssaan kahdenkeskisille juttusille niin he eivät olekaan niin ”ujoja”. Täytyy siis yrittää silloin tällöin nykästä joku jonnekkin nurkan taakse jotta saan heistä jotain irti.En kuitenkaan halua että minua aletaan pitämään jonain friikkinä vainoojana joten täytyy kai olla hienovarainen 😀
Jälleen yksi työpäivä oli ohi ja lähdimme Saaran kanssa kotia kohti. Meidän täytyy tehdä työmatka aina keskustan kautta ja vaihtaa bussia juna-asemalla, joten hyppäsimme taas bussiin nro 5 ja hurautimme juna-asemalle. Minun täytyi ladata korttia joten missasimme juuri bussin nro 4 joka tulee kotiovellemme. Tänne tulee myös bussi nro 165 mutta se kulkee vain kerran tunnissa joten emme ole käyttäneet sitä kuin kerran, taisi olla silloin ensimmäisenä päivänä. Sattuipa tänään kuitenkin niin että bussi nro 165 oli juuri sopivasti lähdössä joten hyppäsimme kyytiin. Bussissa rupesimme sitten miettimään että tosiaan, asemahan ei ole 165.n lähtöasema vaan vain yksi pysäkki. Tämähän sitten taas tarkoittaa sitä että asemalta lähtee 165 kahteen eri suuntaan, toinen kohti meidän kotiamme ja toinen jonnekkin ihan muualle. Työpäivän jälkeinen väsymys ja se, ettemme oikein muistaneet mitä reittiä olimme ensimmäisenä päivänä 165 bussilla huristelleet, johti hetkelliseen paniikkiin ”apua-päästäänks-me-tällä-kotiin”.
Loppu hyvin-kaikki hyvin, olimme menossa oikeaan suuntaan ja pian jo hyppäsimmekin lähiostarillemme tarkoituksena mennä ruokakauppaan. Ruokakaupassa käyminenhän onkin sitten täällä ihan omanlaisensa prosessi. Tähän on oikeastaan parikin syytä: 1. Hollantilaisten ruokavalio on, miten sen nyt sanoisi, hieman erikoinen ja 2. tuotteissa on harvoin englanninkielisiä tekstejä. Tästä aiheesta suunnittelimme Saaran kanssa avautuvamme myöhemmin lisää. Kunhan olemme tehneet hieman lisää empiirisiä tutkimuksia. Saimmepa kuitenkin ruokaostokset tälläkin kertaa tehtyä ja vaikka Saaralta livistikin mandariini karkuun kesken kotimatkan niin pääsimme jälleen onnellisesti kotiin 🙂
Huomenna onkin viikon viimeinen varsinainen työpäivä joten viikonloppukin jo häämöttää. Olemme saaneet työtovereilta neuvoja minne lähteä viikonloppuna oluselle joten sitä odotellessa.
Tot ziens!!
-Jonna-