Tänään totuttelimme edelleen osastojemme rytmiin, toimintatapoihin ja potilaisiin. Olen nyt jo ehtinyt monta kertaa mielessäni toteamaan, että jotkut asiat tehdään kyllä hyvin eritavalla kuin meillä suomessa. Osastolla ei esimerkiksi juurikaan käytetä käsidesiä, oikeastaan en ole vielä yhtäkään purkkia nähnyt. Potilaat saavat myös polttaa tupakkaa osastolla, ja tänään autoin jälleen halvaantunutta potilasta pitämällä hänelle tupakkaa. Kaikkien mielestä oli outoa, kun kerroin ettei meidän osastolla edes työntekijät saa käydä tupakoimassa.
Työkaverit ovat oikein ystävällisiä ja mukavia, vaikkakin edelleen todella ujoja puhumaan englantia. Kahvipöytäkeskustelut ovat tosiaan hankalia, sillä tuntuu hölmöltä vain hymyillä ja ”seurata keskustelua”, vaikka todellisuudessa en ymmärrä mitään. Olemme kyllä Jonnan kanssa huomanneet, että joitain sanoja keskusteluista voi päätellä ja täten ymmärtää aiheen mistä puhutaan. Muu meneekin sitten aivan ohi. 😀
On hauskaa yrittää opetella joitain lauseita hollanniksi, ja työkavereiden mielestä on huvittavaa kun yritän toistaa sanoja heidän jälkeen. Yritän puhua joitain lauseita hollantia potilaillekin, mutta ääntämisessäni taitaa olla vikaa, sillä aina he eivät ymmärrä. 🙂 Eilen osastoni pomo kysyi kuinka suomeksi sanotaan hyvää huomenta. Sen jälkeen jouduinkin heidän pyynnöstään toistamaan pitkin päivää eri ihmisille ”hyvää huomenta”, koska se oli heidän mielestään niin huvittavan kuulosta!
Työpäivä meni taas vauhdilla, sillä kelloa ei oikeastaan tule edes katsottua – minne sitä nyt olisi kiire työpäivän jälkeen. Englantia ei ole tullut puhuttua näin paljon pitkään aikaan, joten pelkästään jatkuva keskittyminen siihen, saa olon tuntumaan väsyneeksi.. Joten taidanpa suunnistaa lenkkipolulle ja nukkumaan.
Goede avon!
Saara